Skip to main content

Valtteri Kleemola vuokralle Simoon

- Hyvillä mielin lähden Simoon. Joukkue on osittain tuttu ja on mukava päästä tutustumaan uuteen ryhmään. Sarja ja vastustajat ovat minulle melko vieraita, joten mielenkiintoista siinäkin mielessä. Tavoitteeni on pelata tasaisesti ja auttaa parhaani mukaan joukkuetta voittamaan, kertoo Valtteri Kleemola.

- Tässä kohtaa Valtteri tarvitsee peliaikaa  ja sitä hänelle on tarjolla Simon Kirissä, kommentoi Kekin manageri Sami Saloranta.

- Todella hyvät fiilikset, että saimme näin laadukkaan pelaajan joukkueeseen. Meillä on ollut viime aikoina vähän loukkaantumishuolia, ja kun Valtteri tuli mahdolliseksi niin emme voineet kieltäytyäkään. Vade on todella hyvä lisä suhteellisen nuoreen joukkueeseemme. Hän tulee olemaan tärkeä palanen tuoden lisää laatua ja laajuutta niin sisä- kuin ulkopeliinkin, iloitsee Simon Kirin pelinjohtaja Janne Anttila.

  • Luotu .

Fysiikkavelho jatkaa

Kempeleen Kiri ja Jere Lehto ovat tehneet jatkosopimuksen 2024 saakka. 

- Kekissa näkyy halu kehittyä niin pelaajamateriaalin, valmennuksen kuin organisaationkin osalta. Harva valmentaja pääsee työskentelemään näin hienossa ympäristössä. Puitteet ovat mahtavat ja pelaajat erittäin motivoituneita ja menestyksen nälkäisiä. Myös yhteistyö Polarin ja Kuntomon kanssa antavat mahtavan lisäboostin fysiikkavalmennukseen.

- Ykköstavoitteena on aina pitää pelaajat mahdollisimman terveenä. Toisena tärkeänä tavoitteena on saada esille kaikki potentiaali etenemisvoiman osalta tässä huippunopeassa joukkueessa. Lisäksi heitto- ja lyöntivoiman tukeminen ovat tärkeitä elementtejä harjoittelussamme, kertoon Jere Lehto.

#pesis #superpesis #pesäpallo #kempeleenkiri #kivenkovakeki #nastajengi

  • Luotu .

Suvic jatkaa Kempeleen Kirin junioritoiminnan ja edustusurheilun kumppanina

Energiarakentamiseen erikoistunut rakennusliike Suvic jatkaa Kempeleen Kirin edustusurheilun sekä pesäpallojunioreiden kumppanina myös kaudella 2022. Suvic tulee näkymään viime vuoden malliin pienten KeKi -junioreiden kypärissä. Vaikka pienet pelureiden alut ei välttämättä ihan tarkalleen vielä tiedä mitä Suvic yrityksenä tekee, niin Suvicin nimen tietää jokainen pesisjunnu. Pienille mestareille on iso asia saada kantaa kypärässä oikean yhteistyökumppanin logoa.

”Suvic on mukana kumppanina sekä meidän edustusurheilussa että junioritoiminnassa. Urheiluseuralle on kullanarvoista, että on yrityksiä kuten Suvic, joissa arvostetaan urheilua sen monessa muodossa ja halutaan olla olla siinä myös mukana. Meidän toiminnan keskeisiä kivijalkoja on junioritoiminta sekä huippu-urheilu. Nämä molemmat osa-alueet ovat suoraan riippuvaisia toisistaan. Vankka junioritoiminta on elinehto meidän edustusjoukkueille ja vastaavasti meidän huippu-urheilijat ovat tärkeitä esikuvia lapsille ja osaltaan houkuttelevat lapsia liikunnan pariin”, toteaa Kempeleen Kirin pesäpallojaoston puheenjohtaja Juha-Matti Ranta.


Meille on tärkeää tukea urheilussa junioritoimintaa edustusjoukkueen ohella. Junioritoiminnan kautta moni lapsi saa hyviä taitoja ja kokemuksia jo pienestä pitäen. Kevätauringon paistaessa odotamme innolla tulevaa kautta ja toivotamme Kirin junioreille ja edustusjoukkueelle menestystä tulevalle kaudelle”, kertoo Suvic Oy:n Toimitusjohtaja Ville Vesanen.

  • Luotu .

TALKOOLAISHAKU KÄYNNISSÄ

PESISKESÄ LÄHESTYY - TULE MUKAAN TALKOOLAISEKSI!

Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan luomaan viihtyisää ottelutapahtumaa yhdessä? Haemme nyt talkoolaisia miesten edustuksen kesän kotiotteluihin. Erityisesti haemme apureita lipunmyyntiin sekä järjestyksenvalvontaan. Voit toimia talkoolaisena vaikka vain osan peleistä. Talkoolaisille pidämme yhteisiä kokoontumisia, ja saat kausikortin miesten kesän peleihin ollessasi mukana talkooporukassamme. Tule siis mukaan huippuporukkaan! ????

Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostilla 20.4.2022 mennessä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

  • Luotu .

KEKI GOES BARCELONA

Hola! Kekin joukkue matkaa keskiviikkona Espanjan leirille Barcelonaan ja Saloun urheilukeskukseen. Leirillä päästään hiomaan kesän kuvioita kuntoon loistavissa treeniolosuhteissa. Leirin mahdollistajina kumppanimme:

Pihapolku Oy
Ramtor Oy
Tuplapub
Kannuskulma
GO On
Level Up Oy Ylivieska
Hycamite
Oulun Keskusapteekki
Steel import finland oy
Siili Solutions

  • Luotu .