Skip to main content

Uusi vuosi - uusi mies mikrofonin takana

Eletään jo samaa kalenterivuotta, jonka aikana VRJ-Service Areena tulee jälleen olemaan monen, tunteita herättävän tapahtuman kotipaikkana. Kirin joukkue on muuttunut vuoteen 2014 tullessa hieman aiemmasta, mutta eräs yleisölle merkittävimmistä muutoksista kauden 2014 kotiotteluissa tulee olemaan uuden kuuluttajan, Jussi Kurttilan astuminen tehtävää useita vuosia kunniakkaasti hoitaneet Ville Niemelän suuriin ja janoisiin saappaisiin.

 

Ville "Vilu" Niemelä on hoitanut Kirin kuulutuksia 2000-luvun puolesta välistä alkaen satunnaisesti ja vuodesta 2008 jatkuvasti. Ville on tullut tutuksi tunteita herättävänä pesishahmona, jonka legendaarisia sutjautuksia on usein kuunneltu ottelutallenteista jälkikäteenkin.Yhdeksi hienoimmaksi kokemukseksi kuuluttamon nyt taakseen jättävä Vilu mainitsee kesän 2011 karsintasarjan kotiottelun Alajärven Ankkureita vastaan. " Siinä pelissä oli tunnelmaa kerrakseen, kentällä tapahtui monenlaista ja pelissä oli vanhan ajan kyläpelin merkkejä. Pojat vielä voittivat ja veivät ratkaisun seuraavaksi päiväksi Alajärvelle, se oli hienoa". Ville jättää kuulutustehtävät työn ja perhe-elämän viedessä ikinuoren miehen aikaa entistä enemmän, kotona kuuluttajaa odottavat nykyisellään vaimo sekä lapsi.

Vilun paikalle Laguunin yleisöä villitsemään astelee mies perinteisestä pesispitäjästä, Iistä. Jussi Kurttila, 27, on Iin Urheilijoissa pesisoppinsa saanut urheilumies, joka tosin on pesiksessä edustanut penkkiurheiluseuraa jo vuosikymmenen ajan. Jussi on ollut tuttu näky Sarkkirannan katsomossa usean kauden ajan, joten täysin puskista uusi mikkimies ei hommaansa ryhdy. "Kosken Mikon tunnen hänen Iin ajoiltaan, kun siellä olen pesispeleissä käynyt mikrofoniin kuiskuttelemassa ja nyt oli helppo hypätä Kirin ottelutapahtumien ääneksi kun Mikko ja Salorannan Sami asiasta kyselivät", tuumaa Kurttila.

"Olen tosiaan Iissä pesispelejä kuuluttanut jo useamman vuoden ajan, joten kokemusta hommasta sikäli on. Nyt kuitenkin hypätään sitten hieman suuremman haasteen kimppuun, kun pelit paranevat ja toivottavasti katsomotkin täyttyvät koko kesän ajan. Omat vahvuuteni kuuluttamossa ovat tarkat ja hyvin ajoitetut vitsit sekä ääretön tietämys ykkössarjan pelaajista", Jussi Kurttila tuumaa hänelle tyypillisesti virne kasvoillaan. Totuuden nimissä nämä ovat ehkä uuden kuuluttajan suurimmat haasteet, mutta tunnelman luominen ei jatkossakaan tule jäämään ainakaan kuuluttajasta kiinni. Siviilissä luokanopettajana työskentelevä Kurttila harjoittelee työnsä puolesta äänenkäyttöä päivittäin ja ammatin suomat kesäajan etuudet mahdollistavat Kirin kotiotteluihin sitoutumisen lähes sataprosenttisesti. Ainoastaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on pelimannitaitoja omaavalle miehelle myönnetty vapaaksi viikonlopuksi sopimusneuvotteluja käydessä.

Kirin miehet haluavat uuden vuoden kynnyksellä kiittää Ville Niemelää viihdyttävistä vuosista Laguunilla ja samalla toivottaa tervetulleeksi Jussi Kurttilan puikkoihin matkalla kohti Superpesistä!

Nämä tanssit Laguunin yleisölle tarjoilee ensi kesänä uusi kuuluttaja!

  • Luotu .