Ulkopeli edellä hallikautta eteenpäin
Kempeleen Kirin miesten ykkössarjaan valmistautuva joukkue kokoontui kuluneen viikonlopun ajaksi yhteen talvikauden viidenteen harjoitusleiriviikonloppuun. Marraskuun alussa yhteisharjoittelun aloittanut joukkue harjoittelee normaalistikin yhdessä, mutta leiriviikonloppujen ajaksi pyritään saamaan aina koko joukko kasaan ja muutama kauempana Oulun seudulta asustava pelimies kiikuttaa itsensä paikkakunnalle hikoilemaan.
Kuluneen viikonlopun aikana joukkue oli tiiviisti yhdessä kolmen päivän ajan. Perjantaina avattiin hallikausi ottelulla Pattijokea vastaan Ouluhallissa ja tämän ottelun pohjalta lähdettiin jatkamaan pelin kehittämistä entistä parempaan suuntaan koko porukan voimin. Joukkue kokoontui lauantaina aamulla omaan harjoitushalliin Kempeleeseen parituntiseen lajiharjoitukseen, jossa painotus oli sisäpelin puolella. Verkot joutuivat koetukselle miesten hioessa omia parhaita lyöntejään entistä kovempaan iskuun. Joukkueen valmennus ja pelinjohto Juha-Matti Rannan, Mikko Kosken sekä pelaaja-valmentaja Jyri Kyllösen toimesta mietti joukkueelle teemoja kautta 2014 varten jo syksyllä ja aiempien kausien pohjalta yksi selkeä teema talveksi on ollut pesiltä lähdöt. Lauantaina joukkueen lukkarit Jani Lassila sekä Joonas Kauppinen laittoivat yhdessä etukentän kanssa miehistön kovaan haasteeseen myös tällä saralla.
Juhani Ojala debytoi Kirin paidassa ottelussa Pattijokea vastaan. (Kuva: Markku Kovalainen)
Sami Lassila esiintyi vahvasti Pattijokea vastaan. (Kuva: Markku Kovalainen)
Aamun harjoituksen päälle palaverattiin perjantain ottelun tiimoilta ja suunniteltiin tulevaa. Illalla joukkue kokoontui Ouluhallille pitkän, 2,5 tunnin lajiharjoituksen merkeissä. Jyri Kyllösen johdolla tiiviissä ja raskaassa pelinomaisessa harjoituksessa ajettiin joukkueeseen sisään uusia ulkopelikuviota. Joukkue on muuttunut jonkin verran aiempiin vuosiin nähden ja tunkua erityisesti etukentän ja polttolinjan pelipaikoille laajassa materiaalissa riittää, joten kolmen "joukkueen" voimin pyöritetty harjoitus palveli sekä erilaisia ulkopelikokoonpanoja että samalla sisäpeliä.
"Leiriviikonloppu on ollut pitkä ja raskas niin fyysisesti kuin varmasti myös henkisesti, niin paljon kovien harjoitusten ohella on tullut uutta pelitaktista asiaa. Todella paljon saatiin kehitettyä ulkopelin kuvioita kuluneen kolmen päivän aikana. PattU-peli oli kovastikin hampaankolossa heti pelin jälkeen, mutta illalla sen videolta katsottua ja yön yli nukuttua pelissä oli paljon hyviä asioita. Ollaan varmasti oikealla tiellä pelin kehittämisessä, ne teemat jota harjoituskauden alussa asetettiin näkyvät varmasti sarjan alkaessa toukokuussa. Peli tökkäsi niin sisällä kuin ulkonakin huonoon suorittamiseen, peräkkäiset onnistumiset jäivät puuttumaan. Paljolti tilanteissa ajatus oli kuitenkin oikea, suorituksia täytyy vaan saada vielä kovemmalle tasolle", tuumasi pelinjohtaja Jusku Ranta kiteyttäessään viikonlopun saldoa.
Joukkue jatkoi viikonlopun päätökseen sunnuntaina aamulla lajiharjoituksella, jossa nähtiin eritoten useita kymmeniä juoksuun johtaneita kumuroita, kun joukkue harjoitteli kupperin lyöntiä sekä vapaiden lyöntien etenemistä. Hallikauden aikana joukkue on kisaillut paljon harjoituksissa, lähinnä lajitaidollisissa kilpailuissa, mutta sunnuntain lajitreeni päättyi kuitenkin futiksen rankkarikisaan, jossa vanhojen joukkue kukisti nuoret lukemin 2-1. Rankkarikisan taso laukaisijoiden osalta jäi vaatimattomaksi, kuten odottaa saattoikin. Viikonlopun viimeinen harjoitus toteutettiin yhteistyössä Kuntokeskus OzMaxin kanssa, jossa Kiri pääsi nauttimaan loistavassa ohjauksessa Les Mills BodyBalance-tunnin antimista.
Seuraavan kerran joukkue kokoontuu leiriviikonlopun merkeissä helmikuun puolivälissä, jolloin pelataan lakeuksilla jo perinteiseksi muodostunut aamuklassikko Kiri - Ylivieskan Kuula sunnuntaina 16.2. klo 7.00 alkaen Ouluhallissa. Siihen saakka parhaiten Kirin uutisista ja tapahtumista pysyy kärryillä Facebookin ja Twitterin kautta! Nettisivuille on myös luvassa henkilökuvat uusista kiriläisistä, juttusarjan aloittaa Jyri Kyllönen.
- Luotu .




