Miehet yhteistyöhön vartiointiliike POKOn kanssa
Kesken kiihkeimpien pudotuspelien ollaan Kirin joukoissa suunnittelemassa innolla jo tuleviakin kausia. Loppukaudesta Kiri sai yhden uuden, merkittävän tukijan, kun oululainen vartiointialan yritys POKO lähti Kirin mukaan matkalle kohti Superia. POKO on vahva alueellinen vaikuttaja omalla erikoisalallaan, sillä jo vuonna 1993 perustettu yritys tarjoaa turvallisuusalan palveluja laidasta laitaan. POKOn kautta hoituvat kaikki turvallisuusratkaisut niin turvallisuuspalveluiden kuin teknistenkin ratkaisuiden osalta. Kirin nettitoimitus tavoitti POKOn kehitysvastaavan Sami Jaaran muutamaa kysymystä varten uuden yhteistyön alkutaipaleella.
"Kiristä otettiin yhteyttä meihin päin ja yhteistyön aloittaminen oli osaltamme lopulta aika helppo päätös. Tunnen itse kummipelaajamme Juuso Kalmakosken jo useiden vuosien takaa ja tämä yhteistyön kuvio, että saimme Juuson kummipelaajaksemme, oli yksi tukipäätökseen vaikuttava tekijä", Jaara toteaa kysyttäessä yhteistyön alun salaisuutta. "Yhteistyöllä Kirin kanssa koemme saavamme paljon näkyvyyttä erityisesti Kempeleessä. Lakeuden Vartioinnin siirryttyä yhteen POKOn kanssa menneenä vuonna haluamme olla yhä enemmän esillä Kempeleessä ja koemme, että Kirin miehet ovat siihen yksi parhaista ja positiivisimmista tavoista. Myös POKOn alkuperäinen perustajaperhe on kotoisin Kempeleestä, joten haluamme olla myös tukemassa "oman kylän poikien" matkaa kohti kovia tavoitteitaan!"
Lopuksi Sami Jaara haluaa toivottaa POKOn puolesta tsemppiä Kirille niin loppukauden kuin tulevien kausienkin taistoihin: "Tärkeimmät pelit alkaa nyt, kannustetaan porukalla KeKi loppukesäksi liitoon ja toivotaan että kausi päättyy voittoon", kuuluu Jaaran käsky niin POKOlaisille kuin muillekin. Tukeanne tarvitaan nyt, kun joukkue on selkä seinää vasten välierissä, tervetuloa kannustamaan kotijoukkuetta kohti kovempia otteluita!
Kuvassa vasemmalta POKOn kummipelaaja Juuso Kalmakoski, palvelupäällikkö Juho Sipola sekä kehityspäällikkö Sami Jaara.
- Luotu .




