Kempeleen liikuntapaikkojen kehityssuunnitelmat vireille
Kempeleen kunnanhallituksen ja Kempeleen Kirin puheenjohtajaa Ahti Tahkolaa haastateltiin Veikkauksen isännöimän Pesäpallon Juhlapäivän kierroksen su 8.6. ottelussa KeKi-Imatra. Tahkola selvitti, miten Kempeleen liikuntapaikkoja ja erityisesti pesäpallostadionia on tarkoitus kehittää.
Suomen taloustaantuma vaikuttaa myös Kempeleessä ja siten liikuntapaikkojen investoinnitkin ovat tiukassa, vaikka kunnalla taloustilanne onkin ehkä keskimääräistä parempi. Kuitenkin kehittämistarvetta on ja mm. Superpesiksen asettamat vaatimukset pesäpallokentille on tarkoitus täyttää.
"Kempele on muuttovoittoinen kunta ja lapsiperheitä on paljon. Tämä vaatii kunnalta etukäteisinvestointeja. Valtuusto on jo päättänyt, että terveyskeskus saneerataan ja laajennetaan ja muut investoinnit seuraavat tätä. Myös liikuntapaikkoja on lisääntyvän käyttäjäjoukon vuoksi kehitettävä. Pesäpallostadion ja Ylikylän puolen liikuntahalli ovat esillä lähivuosien investoinneissa", selvittää kunnanhallituksen puheenjohtaja Ahti Tahkola kunnan tilannetta.
Pesäpallostadion sijaitsee pohjavesialueella, mikä rajoittaa kentän kunnostamismalleja. "Alaspäin ei voida mennä, joten pohjatöiden takia kentän pintaa on todennäköisesti nostettava ylöspäin muutamia kymmeniä senttejä ja suunniteltava katsomorakenteita myös sen mukaisesti", valottaa Tahkola stadionin tilannetta. Tämä ei suinkaan ole huono asia, sillä tällöin kentällä läpilyöntien mahdollisuus paranee.
Tahkolan mukaan Superpesiksen vaatimuksen mukaan kentälle on tulossa sähköinen tulostaulu vuonna 2015. Myös äänentoistoa on kehitettävä, kun katsomorakenteita uusitaan. Stadionin kehittämisen aikataulua ei vielä ole, sillä rakentaminen vaatii kunnan päätöksenteon läpikäyntiä ja myös rakentamisavustusten hakemista.
- Luotu .




