Historian ensimmäinen KeKi-Golf pelattiin Siikajoella!
Historian ensimmäinen KeKi-Golf näki päivänvalon Raahentienoon Golfin kentällä Siikajoella sunnuntaina 1.9. Kisassa nähtiin jo ensimmäisenä vuonna 13 osallistujaa, joista miesten sarjassa 11 ja naisten sarjassa 2. Hyvässä loppukesän säässä pelattu kilpailu oli hyvätasoinen ja miesten sarjan palkintosijat ratkaistiin yhden lyönnin eroilla.
Miesten sarjan kärkipaikat menivät Kalmakosken perheeseen, kun isä Eero vei tasoituksellisena lyöntipelinä pelatun kisan voiton yhden lyönnin erolla poikaansa Juusoon. Voittotulos oli 68 lyöntiä, toiseksi tullut Juuso Kalmakoski kirjasi 69 lyöntiä. Kolmannen sijan kuittasi Martti Holma yhden lyönnin erolla toiseksi tulleeseen Juusoon lyöntituloksella 70. Naisten sarjassa voiton kääri Krista Åman Päivi Kalmakosken tullessa toiseksi.
Idea KeKiläisten golfkisasta syntyi järjestelyistä vastanneen Iiro Åmanin mieleen kesällä: "Oltiin Juuson ja Kaupin Eeron kanssa pelaamassa ja mietittiin siinä sitten, että aika moni entinen tai nykyinen KeKiläinen on hurahtanut golffiin. Oli se minulla ollut vähän joskus aiemminkin mielessä, mutta siinä se oikeastaan realisoitui. Siikajoella kisa oli helppo järjestää olosuhteiden ollessa erittäin mallikkaat. Heti tuli sellainen ajatus, että ensi kesänäkin pelataan ja tehdään tästä perinne. Voitaisiin ensi kesänä vähän markkinoidakin tapahtumaa, nyt mentiin aikalailla sosiaalisen median ja puskaradion perusteella. Martti Holma auttoi kyllä kokeneempana kisajärjestäjänä minua tässä hommassa, kiitos Martille."
Ensimmäinen KeKi-Golf oli siis menestys ja jatkoa seuraa kesällä 2014. Mikäli olet kiinnostunut ensi vuonna pelaamaan kisassa niin ensi kesän aikana yhteyttä Iiroon ja pelaamaan pääsee varmasti.
- Luotu .




