Aki Hanhelan tukkakuosi uudistuu
Aki Hanhela ja Sarkin Saxsi ovat tehneet kaudelle 2014 sopimuksen paitamainoksesta ja kummisuhteesta. Sarkin Saxsin omistaja Anne Henriksson on innostunut paitasopimuksesta. "Olen tosi "täpinöissäni", sillä olen jo kauan haaveillut, että voisin laittaa mainoksen jonkun pelaajan pelipaitaan ja nyt kun tarjottiin tämmöistä tilaisuutta ja samalla voin tukea ihan oman kylän joukkuetta, niin myöntävä vastaus oli aika selkeä päätös."
Aki rohkeana miehenä ja hiustyyliinsä (kai muistatte kesältä 2013? ks. kuva) uutta kuosia haluavana, rohkeni kysyä loppukesällä Sarkin Saxsia sponsoriksi. Aivan heti ei Anne antanut suostumusta, vaan teki puoli vuotta taustatutkimusta. "Syksyn tein vähän "taustatyötä" ja kyselin enemmän pesäpallosta tietäviltä (entisiä/nykyisiä pelaajia) mielipiteitä Akista ja palaute on ollut pelkästään positiivista: "hyvä jätkä", "oman seuran kasvatti", "treenaa paljon" ym.kannustavaa."
Anne on fanittanut Oulun Kärppiä 25 vuotta ja KeKiä 15 vuotta, joista viimeiset kolme vuotta tiiviimmin. Fanitus konkretisoitui sitten nyt sponsorointiin. "Nyt oon saamassa omalta osaltani yhden haaveen toteutumaan paitamainoksen muodossa ja jos samalla voin auttaa joukkuetta saavuttamaan omaa unelmaansa = nousua superiin, niin se vaan nostaa tämän sopimuksen arvoa. Siis ykkösasia on kuitenkin kannatus mun "uudelle" fanituksen kohteelle KeKille (ja etenkin Akille), mutta eiköhän me kesän aikaan jotain kivaa keksitä niihin Akin hiuksiinkin...?!"
Aki onkin jo aloittanut hauiksen lisäksi kasvattamaan tukkaansa. "Treenit on sujuneet hyvin ja tukka kasvaa ongelmitta", toteaa Aki tyytyväisenä. Aki kannustaa yleisöä tarkkavaisuuteen ensi kesän aikana: "Ehkä pelien aikana voi uusi tukkakuosi vilahtaa jossain välissä esiin kypärän alta. Tulkaa vaan katsomaan!"
Sarkin Saxsi
- Kempeleen Sarkkirannassa kirkon ja liikenneympyrän kohdalla liikekeskuksessa Aurinkokuja 3- omistaja Anne Henriksson- liike perustettu 1993- Annen omistukseen 1996- 1 kokoaikainen, 1 osa-aikainen sekä 1 tuolivuokraus- koko perheen parturi-kampaamo- taitoa löytyy kaikenlaisten hiustyylien leikkaukseen- Wellan ja Schwarzkopfin tuotteetpuh. 08 5208481
Sarkin Saxsi toivottaa KeKille hyvää pesiskesää ja erityisesti Akille onnistumisia!
Sarkin Saxsi ja Aki Hanhela kummipelaaja-sopimukseen. Aki pääsi heti tukan siistimiskatselmukseen.
- Luotu .




