Skip to main content

Aamuklassikko nollapelillä taskuun

Kempeleen Kiri - Ylivieskan Kuula 2-0 (5-0, 6-0)

Kirin miehet kohtasivat hallikauden toisessa ottelussa Ylivieskan Kuulan Ouluhallissa sunnuntaina aamuvarhain. Joukkueista Kiri oli paremmin hereillä ottelussa, joka päättyi lopulta joukkueen selkeään voittoon. Erityisesti sinisten esityksessä säväytti ulkopelin pitävyys ja Ylivieska jäikin Kirin liikkuvan ulkopelin edessä lopulta juoksuitta. Sisällä joukkue sai onnistumisia laajalla rintamalla, sillä peräti 10 pelaajaa sai nimiinsä joko lyödyn tai tuodun juoksun. Ahneimpina häärivät kolmen tehopisteen aamuyötä viettäneet Heikki Savikoski, Aki Hanhela, Jyri Kyllönen sekä Joonas Kauppinen.

 

Sami Lassila pelasi vahvan pelin niin sisällä kuin ulkona. (Kuva: Markku Kovalainen)

Klo 7.32 alkanut ensimmäinen jakso oli ensimmäisen vuoroparin osalta tunnustelevaa. Kiri rakensi palottoman ajon, mutta juoksuitta siirryttiin toiseen vuoroon. Siinä joukkueen hanat aukesivat lopulta vieraiden lukkarin lahjoittamalla vapaataivaljuoksulla, jonka jälkeen samassa vuorossa mailan varressa onnistuivat Joonas Kauppinen, Sami Lassila, Jarkko Hyry sekä vielä Ilkka Hirvonen. Peli oli näin ollen Kirille 5-0 ja näihin lukemiin lopulta jäätiinkin. Joonas Kauppinen piti lautasen äärellä hyvää pelitempoa päällä ja ulkokentällä joukkue toteutti perusasioita paremmin kuin Pattijokea vastaan ensimmäisessä ottelussa.

Toinen jakso puolestaan ratkesi heti ensimmäisessä vuorossa, jossa Kiri naputteli neljä juoksua. Jakson mieleenpainuvin suoritus oli ehdottomasti Kauppisen kakkosjatkeelta läpi paukauttama pallo, joka kuitenkin hieman kyseenalaisesti puhallettiin laittomaksi. Kiri teki juoksunsa jaksolla yksi kerrallaan ja vei pinnat lopulta tennislukemin 6-0.

Pelinjohtaja Juha-Matti Ranta oli sangen tyytyväinen omiensa suoritukseen: "Vuodenaika ja vuorokaudenaika huomioiden hyvä esitys. Ei mikään maaginen, mutta hyvä. Laajalla rintamalla saatiin onnistumisia; Hyry, Lassilan Sami ja Hirvonen olivat miehiä paikallaan sekä sisällä että ulkona. Naru pelasi lautasen ääressä hyvän pelin, toisella jaksolla rytmin rauhoittaminen vielä paransi peliä. Meillä on tällä hetkellä molemmat lukkarit hurjassa fyysisessä iskussa. Åman oli puolestaan sisällä vaarallinen."

Ilkka Hirvonen saatteli miehiä eteenpäin onnistuneesti sunnuntaiaamun ottelussa. (Kuva: Markku Kovalainen)

Pelkän hehkutuksen aihetta ottelu ei kuitenkaan viuhkamiehessä herättänyt: "Paljon on toki vielä tekemistäkin jäljellä. Kaarella oltiin ehkä hieman parempia kuin ensimmäisessä pelissä, mutta siinä on vielä paljon tekemistä. Tärkeänä teemana täytyy jatkossakin ollu pesiltä lähdöt, niissä on vieläkin parannettavaa. Vaikka hyvin ollaan reenattu, niin toistoja tarvitaan vielä lisää niin sisällä kuin ulkona. Peruspienistä ährättiin liikaa laittomia ja ulkona vaan lisää varmuutta otteisiin. Viimeinen hallipeli on kuukauden päästä Seinäjoella, on tosi tärkeä että saatiin se eikä tarvitse tyytyä vain näihin kahteen peliin. Siellä nähdään sitten, mitä on pelillisten teemojen suhteen saatu aikaiseksi kuukaudessa. Joukkue on ollut tähän mennessä tosi hienosti sitoutunut enkä usko sen siitä ainakaan heikkenevän, joten hyvä että päästään mittaamaan Superpesiksen tasoa kuukauden kuluttua."

Kirin kuluneesta viikonlopusta on nähtävillä myös videoleike osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=WCuarw0cvXc&list=PL_4xHblfHTEeOBOlT7DDMF6FxkybqFMbg


Kiri siis kohtaa hallissa vielä Superpesiskauteen valmistautuvan Alajärven. Ottelu pelataan Seinäjoen Areenassa 15.3. klo 18.

  • Luotu .