Viikon pelaaja: Jenny Määttä

Jenny Määttä

Kuudentena esittelyvuorossa on Vuokatin Vedosta täksi kaudeksi KeKi-paitaan siirtynyt Jenny Määttä.

Ensiaskeleet pesäpallopolullaan Jenny otti Sotkamon Suoperän kentällä 5-vuotiaana. Muistot niistä ajoista ovat ajan saatossa hämärtyneet, mutta sittemmin saavutetut juniorimitalit, superpesikseen nousu, sekä Itä-Länsi -edustus ovat sitäkin paremmin mieleen painuneita hetkiä. Kolmanteen superpesiskauteensa valmistautuvan Jennyn ja Kempeleen Kirin polut kohtasivat tänä syksynä, kun hänen kasvattajaseuransa Vuokatin Veto joutui kaikkien harmiksi luopumaan sarjapaikastaan. Näin ollen 18 kautta violettivalkoisessa pelipuvussa viihtynyt räväkkäotteinen etukenttäpelaaja koki parhaimmaksi tarttua tarjoukseen vaihtaa kotikenttä Hiukasta Laguuniin. Elämän ensimmäisessä seuravaihdossa helpotusta toi Kiristä löytyvät vanhat joukkuekaverit, muidenkin naamojen ollessa tuttuja aiemmilta vuosilta pelikentiltä. Syksy ja talvi ovat tuoneet mukanaan paljon muutakin uutta, sillä tutut treenisalit vaihtuivat toisiin ja turvallisten Sotkamon katujen jälkeen on täytynyt aloittaa totuttelu Oulun yksisuuntaisiin ajoväyliin. 

Lue lisää

Viikon pelaaja: Jenni Jussila

Jenni Jussila

 Viidentenä viikon pelaajana nähdään toisen pesisuransa kukoistuksesta nauttiva Jenni Jussila.

Juniorivuosinaan Jenni hääräili Pattijoen Rännärin etukentällä, ja hänet tunnettiin ärsyttävän hyvästä pelinluvustaan ja ällöttävän lyhyestä, maailmantappiin saakka kiertävästä koukkunäpystään. Toisaalta hänen olemuksestaan ei vastustajanakaan voinut olla pitämättä, ja tietty herrasmiesmäisyys on peliotteissa edelleen läsnä. Joukkueen sisällä paremmin Jusana tunnettu Jenni on aikanaan ollut arka ja vaatimaton lapsi, ja turhia möykkäämättä ja reilun pelin hengessä hän edelleen tätä kansallispeliämme pelaa. Pientä egoboostia antaakseen Jusalle on myönnetty kannettavakseen kapteenin nauha, mutta toistaiseksi merkkejä diktatuurista ei ole ollut havaittavissa.

Lue lisää

Viikon pelaaja: Linda Kukkohovi

Linda Kukkohovi

Neljäntenä esitellään kotipesän omakseen vallannut Linda Kukkohovi.

Linda on kotoisin Oulun kupeesta Muhokselta, jossa hän aloitti pesäpalloilun Pallo-Salamien keltamustissa. Superpesistaipale starttasi puolestaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä Tyrnävällä, ja vieläpä oikein ryminällä ja kunnarilla heti ensimmäisessä ottelussa! Noihin aikoihin Lindaa soviteltiin rämäpäisen luonteensa ansiosta vielä etukentälle, mutta kuuliaisuus ja uhkarohkeus saivat dramaattisen käänteen, kun Linda mursi nenänsä siepparin tontilla häärätessään. Pallopelkoa ei tapahtuma aikaan saanut, mutta tämän jälkeen nokittelu ja vastustajan nenänveto on tapahtunut visusti kotipesän turvista. Myös kuuliaisuus ja kiltteys ovat vuosien myötä osin karisseet, ja tätä nykyä Linda tunnetaankin lukkarina, joka uskaltaa pelata röyhkeästi omilla vahvuuksillaan.

Lue lisää

Viikon pelaaja: Anu Pulkkinen

Anu Pulkkinen

Kolmantena esittelyvuorossa on viime kesänä tutuksi tullut ja välittömästi kempeleläisyleisön suosioon noussut mailataituri Anu Pulkkinen.

Rakkaus Kempeleen väreihin ja siniseen paitaan ovat hieman yllättäen peräisin jo parinkymmenen vuoden takaa. Isä ja äiti Pulkkinen pukivat näet Anua siniseen jo pienestä pitäen erottaakseen hänet hämmentävän samannäköisestä, punaiseen puetusta kaksoissisarestaan. Yli kahdensadan superpesisottelun verran Anu urheili Sotkamon violeteissa, Lappeenrannan mustissa ja Viinijärven pinkeissä pelipaidoissa, kunnes Anun ja hänen avopuolisonsa työurat johtivat Oulun seudulle, ja sinisen hypistely kävi jälleen ajankohtaiseksi. Kuhmolaislähtöinen opettajamme onkin jo kovaa kyytiä kempeleläistymässä osoitteen vaihduttua kesällä Oulusta Kempeleeseen, ja vaikka peliasun yläosaa koristikin salmiakkikuvioitus, tuntui sininen sen verran kotoisalta, että suunnitelmissa ollut uran päättäminen sai vaihtua jälleen uurastukseen liikuntasaleissa.

Lue lisää

Viikon pelaaja: Neea Mikkola

Neea Mikkola

Tällä viikolla esittelyvuorossa on joukkomme nuorimmainen, vasta 16-vuotias Neea Mikkola.

Neean pesistaival on startannut Oulussa, jossa pesisuraansa aloittelevat pikkuruiset tytöt ja pojat treenasivat vuosia yhdessä niittäen menestystä juniorisarjoissa. Kempeleeseen tie vei kaudelle 2014. Harjoituskaudella Neea esitti hyviä otteita kakkoslukkarina, mutta runkosarjan hän seurasi vielä katsomosta käsin. Pudotuspeleissä Kempeleen naisjoukkue tarvitsi kuitenkin Neeaa etenijäksi, ja niinpä ensimmäiset superpesispelinsä hän pelasikin salmiakkipaidassa heti mitalia tavoitellen. Otteet olivat varsin ennakkoluulottomia, ja tarpeen tullen tämä neiti raivasi tiensä kentälle vaikka väkisin.

Lue lisää