Viikon pelaaja: Linda Kukkohovi

Linda Kukkohovi

Neljäntenä esitellään kotipesän omakseen vallannut Linda Kukkohovi.

Linda on kotoisin Oulun kupeesta Muhokselta, jossa hän aloitti pesäpalloilun Pallo-Salamien keltamustissa. Superpesistaipale starttasi puolestaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä Tyrnävällä, ja vieläpä oikein ryminällä ja kunnarilla heti ensimmäisessä ottelussa! Noihin aikoihin Lindaa soviteltiin rämäpäisen luonteensa ansiosta vielä etukentälle, mutta kuuliaisuus ja uhkarohkeus saivat dramaattisen käänteen, kun Linda mursi nenänsä siepparin tontilla häärätessään. Pallopelkoa ei tapahtuma aikaan saanut, mutta tämän jälkeen nokittelu ja vastustajan nenänveto on tapahtunut visusti kotipesän turvista. Myös kuuliaisuus ja kiltteys ovat vuosien myötä osin karisseet, ja tätä nykyä Linda tunnetaankin lukkarina, joka uskaltaa pelata röyhkeästi omilla vahvuuksillaan.

Mallikelpoisuutta ja tunnollisuutta löytyy osin edelleen, sillä siviilissä Linda on suoriutunut opiskeluistaan aina mallikkaasti. Fysioterapeutin tutkinnon kruunasi palkittu opinnäytetyöprojekti, ja kouluttautuminen kiinnostaa edelleen. Suunnitelmissa on uusien opiskeluhaasteiden hakeminen joko lääketieteen parista tai lähes nelivuotisesta fysioterapeuttien erikoistumiskoulutuksesta, jonka läpikäyneitä voi huoleti kutsua kuntoutuksen guruiksi. Jo nykyisessä työpaikassaan Lindasta ollaan kovaa kyytiä koulimassa kädentaitojen mestaria, ja käsien näppäryyteen luotetaan Lindan kohdalla ainakin talvikauden hutunkeitoissa, sillä Linda hoitaa kapteenin tehtäviä yhdessä kokeneen kollegansa kanssa.

Kädentaitojen lisäksi Lindan varresta löytyy ruutia sen verran, että mailatesteissä hän pokkasi joukkueen kovalyöntisimmän pelaajan tittelin. Syksyn ajan Lindakin on keskittynyt fysiikkansa kehittämiseen, ja punttitesteissä junioreita kehotettiin seuraamaan juuri Lindan jalanjälkiä, joka on kyllä perin hankalaa kengänkoon ollessa hämmästyttävän pieni 36. Näinkin pienen sandaalin turvin on kuitenkin vakaata tallustaa, sillä Lindan elo on ollut jo pitkään tiukasti kiinnittyneenä Ouluun reissupelaajan vuosista huolimatta. Perhe ja pitkän parisuhteen toinen osapuoli ovat kotiseudulle kiinnittäneet, ja nyt työpaikan ja pesiselämänkin siirryttyä Oulun tuntumaan pariskunta pääsee yhdessä unelmoimaan siitä, mitä maailmalla on vielä näytettävänään.

Joukkueessa Linda ei ole eniten äänessä, mutta harjoitteluasenne on esimerkillinen ja tarttuva. Lindahan pelaisi tarvittaessa vaikka murtuneella jalalla. Jokainen suoritus on pelinomainen, ja hän on aina pyytämässä itselleen uutta yritystä, mikäli ensimmäinen suoritus jää hänen itselleen asettamasta vaatimustasosta. Henkistä kasvua ja päämäärätietoisuutta on vaadittu uran välillä vaikeissa vaiheissa, jossa paikka lautasen äärellä on ollut katkolla, ja harjoittelu onkin muuttunut suunnitelmallisemmaksi ja oma-aloitteisemmaksi iän ja kokemuksen karttuessa.  Erityisesti omissa lukkaritreeneissään, syöttötoistojen lomassa, Linda on päänsä sisällä pelannut jo monet puolivälierät ja kuullut korvissaan vastustajan huudot. Ensi kesänä KeKin lautasen ääressä nähdään siis sanavalmis lukkari, jonka pokka kestää niin kritiikin, paineen kuin huumorimieliset pähkähullut vedonlyönnitkin.

Lindan pelaajakorttiin pääset tutustumaan tästä.