VIERASMATKA PORIIN

Juhannus on vietetty ja pesäpallokansa on palannut lehtereille. Miesten superpesiksessä pelattiin eilen kuuden ottelun kierros ja keskiviikkona on naisten vuoro pelata. Kempele Kiri matkustaa Poriin Pesäkarhujen vieraaksi. Joukkueet pelasivat viikko sitten vastakkain Kempeleessä, jolloin vierailijat olivat vahvempia.

Asetelma on tuttu viime elokuulta. Bussi kulkee Porin ja Kempeleen väliä ja joukkueet juoksevat kiilaan. Viime syksynä joukkueet pelasivat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastakkain ja Kempele vieraili Porissa kaksi kertaa lyhyen ajan sisään ja samanlainen tahti on nyt kesäkuussa. Pori ajeli viime viikolla pohjoiseen ja tänään on Kempeleen vuoro karauttaa Satakuntaan.

Pori oli Kempeleessä ottelun alussa vahva, joka on odotettavissa myös tänäänkin. Pori tulee tunnetusti kotikentällään ensimmäisiin vuoroihin hyökkäävästi kotiyleisön tuella. Henna Juka toi Kempeleessä neljä juoksua, joten Kempeleen pitää miettiä lääkkeet etenijähirmun pysäyttämiseksi. Porin vahvin kotiuttaja Kempeleessä oli Susanna Puisto kolmella lyödyllään. Noora Matikka iski kaksi juoksua. Muutoin Kempele sai puolustettua takatilanteen Porin nopeita etenijöitä vastaan hyvin.

Kempele laittoi kotikentällään Porin ahtaalle hyvällä lyöntipelillä ja osittain Porin seikkailujenkin takia. Toinen jakso meni viimeisessä vuorossa todella jännittäväksi ja tasoitus jäi hiuskarvan varaan. Kempeleen illassa nähtiin kolme kunnaria, joka ei varmastikaan toistu Porissa. Sara-Ella Kemppainen kumautti Kempeleessä kaksi lyötyä ja jatkoi hyvää lyöntivirettään. Henna Tähtilä ja Neea Mikkola toivat molemmat kaksi juoksua. Neea oli Poria vastaan muutenkin vireessä ja oli joukkueen tehokkain kärkilyöjä. Kiri pelasi ajoittain hyvää sisäpeliä, joten tasaisuus sisäpeliin antaa mahdollisuuden taistella tänään sarjapisteistä.

Ottelu starttaa klo 18 ja se on katsottavissa Ruutu-palvelun kautta Fanikameralähetyksenä.

Tags: #pesis, , #muntiimi