Skip to main content

TIUKKAA VÄÄNTÖÄ!

Fera, Rauma – Kempele 1-0 (1-1, 3-2) 

Kempeleen vierailu Rauman Otanlahteen noudatti samaa kaavaa kuin lauantain Tampereen vierailu. Jaksot olivat tilanteiden ja juoksujen valossa tasaisia ja Kempeleelle tarjottiin voittoa. Kotijoukkue osoittautui kuitenkin vahvemmaksi toisella jaksolla yhden juoksun verran. 

Ottelun ensimmäinen vuoro palloiltiin ilman takatilanteita ulkopelin ollessa tiivistä molempien joukkueiden osalta. Toisessa vuorossa joukkueilla oli mahdollisuus juoksun tekoon. Feran Eveliina Kestin varsi kopsahti Myllyniemen Jutan räpylään. Vuoron viimeisen palon Kempele taiteili takaetenijästä ajolähtötilanteessa kakkoselle pienen pomputtelun jälkeen, kun raumalaiset yrittivät saada etenijää kotipesään. Tiia Valtanen pääsi yrittämään Jutan kotiutusta, mutta kakkospolttaja sai tehtyä palon kotipesän kynnyksellä. 

Kolmannessa vuorossa Kempele pelasi vahvan ulkopelin ja piti kotijoukkueen juoksuttomana. KeKi myllytti omalla sisävuorollaan tukun kolmostilanteita. Emmi Särkiojan linjasuttura oli lähimpänä onnistunutta juoksua. Fera sai viimeisessä vuorossa kärkietenijöillään tilanteen, joka johti juoksuun. Kempele sinnitteli tasoihin Emmi Särkiojan sivalluksella kakkosluukkuun. Juoksun toi Inka Ronkainen. 

Ensimmäinen jakso oli tasainen niin tilanteiden kuin juoksujenkin osalta. Juoksut tasattiin 1-1 kuten myös kolmostilanteet 6-6. 

Toisella jaksolla taisteltiin pisteistä!

Kempele sai toiselle jaksolle hyvän alun. Neea Mikkola iski kakkosrajasta itsensä kakkoselle asti ja sen jälkeen Kiri sai hyvän painostuksen. Tiia Valtasen kolmosrajanäpy ei aivan riittänyt juoksuun saakka. Rauman vastaus oli väkevä. Kotijoukkueen ensimmäinen juoksu tuli kopinnostotilanteessa, jossa pallo tipahti koppareiden eteen. Rauma karkasi kahden juoksun johtoon kakkospussiin suunnatulla lyönnillä. Tilanteessa Emmi Särkiojan polttoheitto karkasi kotipesästä sivuun ja näin edesauttoi juoksun syntymistä. 

Toinen vuoro oli tapahtumaköyhä Kirin osalta. Kolmannessa vuorossa Kempele sai jälleen luotua tilanteita, mutta juoksuun asti ei päästy. Raumakin jäi omalla tasoittavallaan juoksuitta. Kempele näytti neljännen vuoron aloittavallaan kulmahammasta. Joukkueen nuoriso-osaston jäsenet iskivät Rauman ulkokentästä riittävät juoksut jakson tasoitukseen. Reetan lyönti kakkoskopparin edestä saatteli Neea Mikkolan kotipesään. Jasmiina Juntunen räpsäytti kakkosrajasta Sara-Ella Kemppaisen kotipesän turvaan juoksun arvoisesti 

Ottelun ratkaisevan juoksun löi Meea Lehtinen vastustamattomalla välilyönnillä neljännen vuoron tasoittavalla. Ottelun kolmostilanteet kirjattiin kotijoukkueelle 13-11. Kempeleen palkitut ottelussa olivat Emmi Särkioja (Ip) ja Inka Ronkainen (IIp). 

Kirin ottelut jatkuvat seuraavana viikonloppuna kotiottelulla sarjanousija Mynämäen Vesattaria vastaan. Ottelu alkaa Sarkkirannan laguunilla la 18.5. klo 16.00.

#pesis, , #muntiimi

  • Luotu .