
Tampereelta ei pisteitä herunut - jatkosarja puolivälin krouvissa
Tampere – Kempele 2 – 0 (6-4, 7-1)
Kempeleen reissu Tampereelle ei lihottanut pistepussia, vaan Tampere nappasi kaikki jaossa olleet sarjapisteet itselleen. Kiri heräsi ensimmäisellä jaksolla vasta liian myöhään taistelemaan jaksovoitosta. Toisella jaksolla Tampere löi palloa vastustamattomasti väliin. Kempeleen illan valopilkku oli Jutta Myllyniemi, joka löi 1+1 ja toi 2.
Kempele avasi pelin pirteästi ja loi kolme perättäistä ajoa ensimmäisen vuoron aloittavallaan. Iiris Puskalan ja Linda Kukkohovin yritykset päättyivät kotipesäpaloihin. Emmi Särkiojan kotiutus puolestaan kantoi kopiksi. Tampereen vastaus ei ollut yhtä terävä ja Kempeleen ulkokenttä näytti puolustavan vuoron juoksuitta. Yksi harhaheitto muutti kuitenkin pelin suuntaa, sillä kotijoukkue sai kaksi ensimmäistä juoksua ykköspesästä yli lentäneellä polttoheitolla. Jatta Vuorinen iski toisessa vuorossa kotijoukkueen kolmannen juoksun. Tampere löi kolmannessa vuorossa vielä kolme juoksua lisää ottamattomilla välilyönneillä.
Kiri avasi juoksutilinsä neljännessä vuorossa. Pellit aukaisi Jutta Myllyniemi, joka tinttasi pallon ykköstilanteessa kakkosrajasta läpi. Jutta kiersi kunnari ja hänen edellään Essi Kylli toi avausjuoksun. Iiris Puskala ja Reetta Törmänen löivät palloa komeasti väliin ja kavensivat jakson lukemia. Juoksut toivat Jutta Myllyniemi ja Iiris Puskala.
Kempeleen kirivaihde ei riittänyt enää lisäjuoksuihin. Kempele oli ensimmäisellä jaksolla tilastojen valossa niskan päällä, sillä Kiri voitti kolmostilanteet 7-11.
Toisella jaksolla Manse löi palloa väliin
Kotijoukkue Manse PP oli toisella jaksolla armoton ja iski palloa tylysti väliin. Tampereen toinen juoksu tuli halvanlaisesti kopinnostoroikotuksella, mutta muutoin lyönnit ovat hyviä ottamattomia pinnoja. Nina Taipaleen kunnari tyhjään kenttään toisessa vuorossa oli ratkaisevan oloinen toisen jakson kannalta. Kempele sai viimeisessä vuorossa rikottua kuparisen, kun Linda Kukkohovi löi näyttävästi kolmossaumasta Essi Kyllin kotiin.
Ottelun kolmostilanteet menivät lopulta kotijoukkueelle 21 -14, joka kertoo toisen jakson heikommasta pelistä Kirin osalta. Manse PP:n palkitut olivat Nina Taipale (Ip) sekä Senni Sallinen (IIp). Kirin illan onnistujat löytyivät kärjestä. Jutta Myllyniemi pelasi hyvällä kärkilyöntiprosentilla läpi ottelun ja palkittiin ykköspalkinnolla. Essi Kylli toi kaksi juoksua ja palkittiin kakkospalkinnolla.
Kempeleen pelit saavat jatkoa keskiviikkona Koukkupaja Areenalla. Vastustajaksi juoksee arkkivihollinen Lapuan Virkiä. Ottelu alkaa klo 18.00.
- Luotu .