Skip to main content

RATKAISU HAETTIIN KOTIUTUSLYÖNTIKILPAILUSTA

Kempele – Tampere 1-2k (0-3, 6-3, 0-0, 1-3)

Kempeleen Kiri ja Manse PP pelasivat kolmijakoisen ja yleisöön menevän jännitysnäytelmän. Tampere vei helposti ensimmäisen jakson. Toista jaksoa hallitsi kotijoukkue ja lopulta matsin vei nimiinsä Manse PP kotiutuslyöntikilpailun jälkeen. Kempeleen sytyttäjänä toimi Ria Ojala pääsarjan ensimmäisellä kunnarillaan.

Kotijoukkue Kempele pelasi ensimmäisen jakson tasoonsa nähden heikosti. Tällä kertaa ongelmaksi muodostui ykköstilanteen purkaminen, johon kotijoukkue ei tuntunut löytävän lääkkeitä. Tampere tekaisi kolme juoksua ja nappasi ensimmäisen jakson voiton.

Toiselle jaksolle tasonnosto

Manse PP aloitti toisen jakson sisältä ja löi heti alkuun kolme juoksua taululle. Kempele sai omalla tasoittavallaan ensimmäisen kolmostilanteen ja samalla ensimmäisen juoksunsa. Juoksun löi Minttu Vettenranta, kun kopinnosto ei kelvannut Tampereen koppareille. Henna Tähtilä karkasi kotipesään.

Toinen vuoro oli kotijoukkueen. Kempele pelasi alle erinomaisen ulkovuoron, jonka jälkeen joukkue tekaisi kolme juoksua. Ria Ojala aloitti vuoron räväkästi iskemällä kolmosjatkeelta kunnarin tyhjään kenttään. Jutta Myllyniemi tasoitti kakkospussista jakson. Juoksun toi Ria Ojala. Elina Kärsämä vei kupperilla kotijoukkueen johtoon. Lyönnillä kotiin ehti Inka Ronkainen.

Kempele pelasi toisen jakson lopun ulkona hyvin ja sai kakkospalkitun Minttu Vettenrannan johdolla pidettyä Tampereen juoksuitta. Henna Tähtilä ja Elina Kärsämä löivät kolmannessa vuorossa Kempeleelle jaksovoiton varmistavat juoksut. Juoksun tuojina olivat Ria Ojala ja Inka Ronkainen.

Kempele jatkoi supervuoroparissa erinomaista ulkopeliä, vaikka Manse PP loikin kärjellään muutaman kotiutustilanteen. Kotijoukkue sai mahdollisuuden lyödä voittojuoksu, mutta yritys päättyi kotipesäpaloon. Kotiutuslyöntikilpailussa vierailijat iskivät aloituksellaan kolme juoksua tauluun. Kempele ei pystynyt enää vastaamaan tähän, joten voitto meni vierailijoille.

Ottelun kolmostilanteet menivät 10-15 Tampereen eduksi. Kotijoukkueen ykköstähti oli Ria Ojala kunnarillaan ja kolmella tuodulla. Minttu Vettenranta palkittiin kakkospalkinnolla. Henna Tähtilä pelasi jokerina täyden 100 prosentin päivän lyömällä ja tuomalla yhden juoksun. Elina Kärsämä iski kotijoukkueelle kaksi juoksua.

Kempeleen pelit jatkuvat tulevana keskiviikkona kotiareenalla, kun vastaan saapuu Lapuan Virkiä. Ensi viikonloppuna pelataan arvo-ottelut Seinäjoella, joten viikonloppuna ei ole pesispelejä ohjelmassa. Kempele saa vieraita Lappajärveltä keskiviikkona 10.7.

#muntiimi

  • Luotu .