Skip to main content

PISTEJAHTIIN LAPPAJÄRVELLE

Naisten pelit jatkuvat tänään perjantaina vierasottelulla Lappajärven Veikkoja vastaan. Joukkueet kohtaavat toistamiseen Lappajärvellä. Kempeleen edellinen vierailu päättyi voittotunnelmiin, jolloin se jätti kotijoukkueen juoksuitta.

Lappajärven ainoa voitto ja kauden avauspisteet tulivat kesäkuun alussa, kun se voitti kotonaan Mynämäen. Loput kaksitoista peliä Lappajärvi on hävinnyt vastustajalleen. Lappajärvi on tehnyt sarjassa vähiten ja päästänyt eniten juoksuja. Edellisessä pelissä Lapua rökitti kotonaan Lappajärven oikeilla pesäpallolukemilla. Lappajärvi on onnistunut kotikentällään laittamaan pelejä tiukaksi kaikkia vastustajia vastaan, mikä pitää huomioida illan ottelussa.

Kempeleen kaksi edellistä peliä Poria vastaan päättyivät tappioon, vaikka jaksolukemat olivat tasaisia molemmissa peleissä. Pori-peleissä Kempele näytti jälleen osaamistaan kärkiporukoita vastaan, mutta vanha tuttu kaava toistui ratkaisupaikoissa. Kempeleen kauden ainoa kolmen pisteen voitto on toukokuun lopulta juuri Lappajärveltä. Edellisellä vierailulla Kempele jätti kotijoukkueen kokonaan juoksuitta ja pelasi kauden parhaan pelinsä hyvään saumaan.

Kempele tarvitsee tänään samanlaisen vireen ja edellisten pelien hyvän ulkopelin, jotta pisteet lähtevät matkaan. Kesän edetessä sisäpeliin on tullut ajatusta ja vaihtajat Neea Mikkola ja Inka Ronkainen saavat tehtyä tilanteita kotiutusosastolle. Kempele on pystynyt luomaan edellisissä peleissä kolmostilanteita voittoon tarvittavan määrän, joka lupaa hyvää iltaan.

Jaossa olevat kolme pistettä ovat molemmille joukkueille todella tärkeät. Kempele pystyisi pistepotilla kuromaan kiinni pudotuspeliviivan yläpuolella olevia joukkueita ja samalla se pystyisi karistamaan peräpäätä kauemmaksi jaloistaan. Lappajärvi puolestaan tarvitsee pisteitä peräpään taistelussa, kun Mynämäki on pari pistettä edellä tällä hetkellä.

Ottelu alkaa klo 18.00 ja sitä voi seurata tuttuun tapaan Ruutu-palvelusta löytyvän Fanikameran avulla.

  • Luotu .