Skip to main content

PISTEETÖN REISSU SEINÄJOELLE

Seinäjoki – Kempele 2-0 (5-1, 4-0)

Kempeleen Kirin reissu Seinäjoelle ei lihottanut pistepussia. Ulkopeli ei toiminut ja Kempele antoi paljon juoksuja räpylän kautta. Ainoan juoksunsa Kempele sai harhaheitolla ensimmäisen jakson avausvuoroparissa. Seinäjoki vei molemmat jaksot nimiinsä ja nappasi kolme sarjapistettä.

Kempele aloitti ottelun sisältä ja kärki lähti rullaamaan hyvin. Kempele sai ottelun ainoan juoksunsa, kun Seinäjoki yritti tehdä paloa Inka Ronkaisesta kolmospesään. Heitto karkasi pesän ohi ja Inka kipaisi kotiin. Seinäjoki teki omalla avausvuorolla kaksi juoksua, jotka tulivat kakkossaumasta ja kakkosrajasta.

Seinäjoki iski toisessa vuorossa yhden juoksun ja kolmannessa vuorossa kaksi juoksua. Kempele sai seuraavat kolmostilanteet vasta neljännessä vuorossa, mutta juoksuun asti yritykset eivät riittäneet. Seinäjoki voitti avausjakson kolmostilanteet 9-4.

Kempele jäi ilman juoksuja toisella jaksolla

Ottelun toisen jakson kaksi ensimmäistä vuoroa mentiin molempien joukkueiden osalta ilman juoksuja. Kempele sai toisen jakson ainoan kolmostilanteensa toisessa vuorossa. Jutta Myllyniemen kotiutus ei aivan riittänyt juoksuun, vaan Seinäjoen linja teki palon kotipesän kynnyksellä.

Seinäjoki pääsi juoksun karkumatkalle kolmannessa vuorossa, kun Kempele lahjoitti juoksun harhaheitolla kolmospesästä. Lopullisen ratkaisun Seinäjoki iski neljännen vuoron aloittavalla, kun se iski tauluun kolme juoksua.

Ottelun kolmostilanteet menivät lopulta kotijoukkueelle 19-5. Kempeleen Kirin palkitut ottelussa olivat Reetta Törmänen (Ip) ja Ria Ojala (IIp).

Kempeleellä on jäljellä runkosarjassa kaksi kotiottelua. Sunnuntaina Kempeleessä isketään pesäpalloa ihan urakalla, kun naiset pelaavat 13.30 alkavassa ottelussa Hyvinkäätä vastaan. Miehet pelaavat klo 17 Alajärveä vastaan. Naisten viimeinen runkosarjan ottelu pelataan keskiviikkona 7.8. Lappajärveä vastaan.

#muntiimi

  • Luotu .