Niukkajuoksuinen pudotuspeliavaus

Kempeleen Kirin vierailu Porin Erku Areenalle tuotti tappion. Molemmat joukkueet rakensivat ottelussa vähän kolmostilanteita, joka näkyi myös tehtyjen juoksujen määrässä. Kempeleen ainokaisen ottelussa löi Heta Rautiainen, kun Kiri ajoi takaa kotijoukkueen johtoa. 

Ensimmäinen vuoro alkoi molempien joukkueiden osalta hapuilevasti ja etenijän saaminen ykköspesälle tuotti vaikeuksia. Toisen vuoron tasoittavalla Kempele sai luotua muutaman kotiutustilanteen. Linda Kukkohovin ja Iiris Puskalan yritykset päättyivät paloihin.

Kotijoukkue Pori karkasi kolmannen aloittavalla 2-0 johtoon. Emilia Itävalon koppi roikkui koppareiden eteen ja Maria Suominen karkasi kotiin. Henna Juka löi Porin toisen juoksun, joka jäi myös jakson voittojuoksuksi. Kempele sai jaksolle kavennusta neljännen tasoittavalla, kun Heta Rautiainen kotiutti Essi Kyllin kakkosjatkeelta.

Tiukkaa vääntöä myös toisella jaksolla

Kempeleen Kiri pelasi toisen jakson alkuun erinomaista ulkopeliä kahteen ensimmäiseen vuoroon ja piti Porin etenijät pois kolmospesältä. Kempeleelle puolestaan tarjoutui mahdollisuudet juoksujen tekoon. Emmi Särkiojan kotiutus ensimmäisessä vuorossa jäsähti etummaisen pelaajan käsiin. Toisessa vuorossa Kempele sai hyvän tilaisuuden palottomalla ajolähdöllä, mutta Hanna Lammela oli kolmosella etenemispäällä ja irtosi Kaisa Salmelan nykäyksellä.

Kirin kolmas vuoro ei onnistunut edellisten vuorojen tapaan, jonka antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden. Pori käytti tilanteen hyväkseen ja pelasi toisen jakson parhaan vuoron kolmannessa vuorossa. Kotijoukkue rakensi tilannetta ja iski Milla Lindströmin ja Kaisa Salmelan lyönneillä kaksi juoksua. Kempele ei saanut enää loppujaksosta kirivaihdetta päälle, joten toinenkin jakso meni emännille.

Kotijoukkueesta palkittiin etukentän pelaajat Emilia Itävalo (Ip) ja Kaisa-Maija Rosvall (IIp). Kempeleen Kiristä palkittiin ykköspalkinnolla Linda Kukkohovi, joka sai pidettyä tolpillaan Porin kärjen kurissa. Essi Kylli onnistui ykköstilanteen purkamisessa erinomaisesti ja palkittiin kakkospalkinnolla.

Puolivälieräsarja jatkuu keskiviikkona Kempeleesssä. Peli alkaa syksyiseen tapaan jo klo 17.30. Sarjan kolmas ottelu pelataan lauantaina Porissa.

 

Tags: #pesis, , #muntiimi