NAISTEN KAUSI PÄÄTTYI PORIN ILLASSA

Kempeleen Kirin naiset hävisivät kolmannen puolivälieräkamppailun Porille suoraan jaksoin 2-0. Ensimmäisellä jaksolla Kiri pelasi parhaan jaksonsa puolivälieräsarjaan, mutta sekään ei riittänyt. Pori jatkaa välieriin ja Kempeleen kausi päättyi edelliskauden tapaan puolivälieriin.

Kempele aloitti ottelun ulkovuorolla ja heti alkuun näytti, että Kempele oli tullut taisteluilmeellä Poriin. Kiri tekaisi kahdesta ensimmäisestä lyöjästä palot ykköselle. Pori jaksoi kuitenkin jauhaa tilanteen päälle, josta Susanna Puiston laaka koppareiden eteen avasi juoksutilin. Kempele sai heti tasoittavallaan mahdollisuuden tasoitusjuoksuun, mutta Tiia Valtasen lyönti jäi polttolinjaan kopiksi.

Pori löi toisen vuoron alkajaisiksi pari juoksua lisää. Kempele rakensi tasoittavallaan muutaman takatilanteen. Tiia Valtanen löi välilyönnillä Kirin kavennusjuoksun. Juoksun toi Sanni Syrjälä. Kolmas vuoro taputeltiin juoksuitta. Pori löi neljännessä vuorossa kolme juoksua lisää. Kempeleen kavennusjuoksun jakson päätteeksi löi Tiia Valtanen. Tuotu juoksu merkattiin Reetta Törmäselle.

Toinen jakso oli Kempeleen osalta vaisuhko esitys ja se jäikin kokonaan ilman kolmostilannetta. Porin hahmo toisella jaksolla oli Emilia Linna, joka oli mukana joko lyöjänä tai tuojana kaikissa toisen jakson juoksuissa. Toisen jakson ratkaisuksi muodostui Linnan puhkaisu kakkosjatkeelta ykköstilanteessa, joka viimeistään lopetti Kempeleen pyristelyt.

Ottelun kolmostilanteet menivät Porille lukemin 17-6. Porin palkitut olivat Emilia Linna (Ip) ja Maria Suominen (IIp). Kempeleestä palkittiin Tiia Valtanen (Ip) ja Jutta Myllyniemi (IIp).

#Muntiimi kiittää kaikkia kannattajiaan kuluneesta kaudesta. Seuraava kausi tulee nopeasti vastaan. Ennen talven tuloa Kempeleessä riittää jännitettävää B-tyttöjen pudotuspeleissä sekä miesten karsintapeleissä. Kannustetaan Kirin joukkueita porukalla menestykseen!

Tags: #muntiimi