Kempeleelle jäi vain luu käteen

Kirittäret, Jyväskylä - Kempele 2-0 (2-0, 8-0)

Kempeleen Kirin vierailu perinteikkäälle Jyväskylän Hippokselle ei onnistunut, vaan kotijoukkue nappasi molemmat jaksot ja vei ottelun nimiinsä 2-0. Ensimmäisellä jaksolla kamppailtiin tasaisissa merkeissä, mutta kakkosjakson ratkaisu nähtiin ensimmäisessä sisävuorossa. Kempele jäi pelissä kokonaan juoksuitta. 

Ensimmäisellä jaksolla kolmostilanteet kirjattiin tasaisesti 6-5 kotijoukkueen eduksi. Kirittäret olivat kotiutuspaikoissa tehokkaampia. Laura Toikkanen ja Emma Nieminen löivät juoksut välilyönneillä. Kempele sai kakkosvuoroa lukuunottamatta mahdollisuuden juoksun tekoon, mutta tilanteet päättyivät pääsääntöisesti koppeihin.

Toisella jaksolla tyrmäysisku ensimmäisessä vuorossa

Kirittärien toinen jakso alkoi viiden juoksun arvoisesti. Eeva Mäki-Maukola iski ykköstilanteessa kolmosluukusta kunnarin arvoisen lyönnin. Ella Korpela ehti edellä kotipesään. Jyväskylän kolmannessa juoksussa Kirin ulkokenttä avitti juoksun syntyä. Neljäs juoksu tuli vastustamattomalla välilyönnillä. Viides juoksu oli Virpi Hukan käsialaa, kun hän iski kakkossaumaan.

Ella Korpela lisäsi kotijoukkueen johtoa toisessa vuorossa iskemällä kakkosrajasta kunnarin tyhjään kenttään. Virpi Hukka löi kakkospussista tilanteeksi 7-0. Kempele sai toisen jaksot ensimmäisen kotiutusmahdollisuuden kolmannessa vuorossa, mutta Linda Kukkohovin yritys päättyi paloon.

Kotijoukkue sai neljännessä vuorossa yhden lisäjuoksun Marjukka Urpelaisen kotiuttaessa Ella Korpelan. Ria Ojala ja Emmi Särkioja pääsivät yrittämään Kempeleen juoksutilin aukaisua tasoittavalla, mutta eivät siinä kuitenkaan onnistuneet.

Ottelun kolmostilanteet menivät selvästi KIrittärille 21-8. Kotijoukkueesta palkittiin Eeva Mäki-Maukola (Ip) sekä Camilla Kirsilä (IIp). Kempeleen palkituista Essi Kylli pelasi takuuvarmaa sisäpeliä ja palkittiin kakkospalkinnolla. Linda Kukkohovi onnistui lautasen ääressä ykköspalkinnon arvoisesti.

Kempeleen pelit jatkuvat tulevana perjantaina kotiareenalla. Kiri tarvitsee yleisön tuen, jotta peli saadaan aukeamaan runkosarjan päätöspeleihin. Ottelu puhalletaan käyntiin pe 13.7. klo 18 Koukkupaja Areenalla.

Tags: #pesis, , #muntiimi