Skip to main content

Kempele - Rauma 1.7. - Otteluraportti

 Kempele - Rauma 1-2 ( 2-8, 1-0, 0-1)

Juhannustauon jälkeisessä ensimmäisessä kotiottelussa päästiin vihdoinkin pelaamaan koko kesän odotetussa mukavassa ja lämpimässä aurinkoisessa säässä. Hyvä keli näkyi heti myös yleisömäärässä - ottelua saapui seuraamaan hienot 524 katsojaa.  Valitettavasti itse pelissä ei juurikaan kempeleläisiä valonpilkahduksia näkynyt.

Kempele - Rauma 1.7.2015

 

 

Kempele aloitti ensimmäisen jakson sisällä varsin hyvin, kun Linda Kukkohovi löi Essi Kyllin kotiin. Kempele siirtyi johtoon, mutta johtoasema ei kauaa säilynyt. Rauman tullessa tasoittavalle sisävuorolle alkoi kempeleläisten lipsahdusten sarja. Rauma tasoitti ensin harhaheiton turvin tilanteeksi 1-1. Toisessa vuorossa kommellukset jatkuivat ja Rauman siirtyi jo 1-5 johtoon. Ensimmäisestä viidestä Rauman juoksusta todellisia raumalaisonnistumisia oli vain yksi tai kaksi. Kaikki muut juoksut tulivat kempeleläisten ulkopelihaparoinnilla. Rauma jatkoi juoksutehtailuaan kolmannessa vuoroparissa vielä kolmen juoksun verran. Kempeleen ainoa lisäjuoksu saatiin neljännessä sisävuorossa Laura Kankaan lyödessä ja Terhi Pesosen tuodessa juoksun.

Toiseen jaksoon kotijoukkue tuli ihan uudella ilmeellä ja piti Rauman nollilla koko jakson ajan. Kempele teki tarvittavan voittojuoksun kolmannessa vuoroparissa. Juoksun lyöjänä toimi Emilia Linna ja juoksun toi Essi Kylli. Toisin kuin ensimmäinen jakso, toinen jakso oli Kempeleen ulkokentältä kaikin puolin vahvaa ja virheetöntä suorittamista. Erityismaininnan arvoisena Jenni Jussilan hakema haamukoppi Rauman ykköspalkitun Enni Kylä-Kausen kotiutusyrityksestä. Koppi piti Rauman nollilla ja turvasi pisteen Kempeleen Kirille.  Toinen jakso siis Kempeleelle ja ratkaisua siirryttiin hakemaan Supervuorosta.

Supervuorossa Kempele aloitti sisällä saaden aikaan tarvittavan kolmostilanteenkin. Kotiutukset eivät tälläkään kertaa kuitenkaan onnistuneet ja saldona supervuorosta pyöreät nolla juoksua. Ja niinhän siinä yleensä käy: kun et itse tee juoksua, niin kaveri kyllä tekee. Rauma järjesteli tehokkaasti kolmostilanteen ja löi saman tien tarvittavan voittojuoksun. Supervuoro ja koko ottelu siis Raumalle jaksoin 1-2.

Ottelun palkitut Kempeleen Kiristä Jenni Jussila ja Laura Kangas sekä Raumalta Enni Kylä-Kause ja Mirka Rintamäki

  • Luotu .