Kempele - Lappeenranta 7.6. - Otteluraportti

Kempele - Lappeenranta 2 - 1 (1-2, 3-2, 0-0, 1-0)

Kylmää ja koleaa - siinä päällimmäiset muistikuvat VRJ Areenan sunnuntaisesta iltapäivästä. Koko päivän kestänyt sade ja kova tuuli pitivät huolen siitä, että yleisöä Kempele - Lappeenranta otteluun ei kertynyt kuin reilut 100. Samasta syystä suuria onnistumisia ei nähty kummankaan joukkueen puolelta - sormet jäässä on vaikea tehdä ihmeitä mailan varressa.

7.6.2015 Kempele - Lappeenranta

 

Kempele aloitti ensimmäisen jakson sisävuorolla pääsemättä kunnolla vauhtiin. Viisi lyöjää riitti kolmeen paloon. Lappeenranta tuli omalle tasoittavalleen ennakkoluulottomasti tehden ensimmäisen vuoron aikana johtolukemikseen 0-1. Lisäjuoksuja jouduttiin odottamaan aina kolmanteen vuoropariin, jossa Kempele löi ensin pelin tasoihin. Tasoittavalla sisävuorolla Lappeenranta löi kuitenkin vielä yhden, jakson voittoon riittävän toisen juoksunsa. Ensimmäinen jakso siis Lappeenrannalle juoksuin 1-2.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet aloittivat ensimmäiset vuoronsa yhdellä juoksulla. Peli pysyi tasaisena aina kolmannen vuoron tasoittavalle, jolloin Kempele siirtyi 2-1 johtoon. Lappeeranta osoitti kuitenkin kovaa taisteluasennetta tasoitaessaan 2-2 tilanteeseen, joka olisi säilyessään tiennyt Lappeenrannalle ottelun voittoa. Viimeisellä tasoittavalla sisävuorolla Kempele pystyi kuitenkin rakentamaan tehokkaasti tarvittavan kotiutustilanteen Linda Kukkohovin lyödessä  ja Essi Kyllin tuodessa tarvittavan voittojuoksun. Toinen jakso siis Kempeleelle 3-2.

Kun kumpikaan joukkue ei pystynyt supervuorossa juoksuihin, lähdettin ottelun ratkaisua hakemaan kotiutuskilpailusta. Kotiutuskilpailussa Kempele aloitti sisällä ja sai viidestä parista aikaiseksi vain yhden juoksun. Näin Lappeenranta pääsi omaan sisävuoroonsa hyvästä asemasta ja kaksi pistettä uhkasi karata Lappeenrantaan. Kempeleen ulkokenttä piti kuitenkin hyvin ja Lappeenrannan saldoksi kotiutuskilpailussa jäi pyöreät nolla. Koko ottelu siis Kempeleen Kirille pistein 2-1

Vaikka ottelu sinänsä oli juoksujen perusteella tasainen oli Kiri tilastojen valossa silti ehkä hieman edellä. Kolmostilanteet menivät Kirin hyväksi 18-8. Voitto tässäkin valossa varmaankin ansaitusti Kempeleen Kirille. Kotiutusten onnistuessa paremmin olisi ottelu voinut ratketa Kempeleen Kirille selkein numeroin jo kahdessa jaksossa. Jotain parannettavaa jäi siis vielä seuraaviin peleihin.

Kempeleen ykköspalkinnon ja Superpesisuransa ensimmäisen kultakypäräkiinnityksen pokkasi Neea Mikkola. Kakkospalkinnon vei hienosti kolme kotiutusta lyönyt Heta Rautiainen. Lappeenrannan ykköspalkittu Vilma Mäkelä ja kakkospalkittu Jenna Auvinen.