Kempele - Kankaanpää 27.5. - otteluraportti

Kempele - Kankaanpää 2 - 0 (2-1, 3-2)

Historian ensimmäisesta Kempele - Kankaanpää -kohtaamisesta ei tullut ihan ennakko-odotusten mukaista jännitysnäytelmää. Oman pikku latistuksensa otteluun toi myös Suomen 'kesä' - koko päivän jatkuneet sadekuurot latistivat ensimmäisen jakson tunnelmaa ja pitivät huolen siitä, että ottelun yleisömäärä jäi puoleen ensimmäisen ottelun huippuyleisöstä. 

 Kankaanpää aloitti ottelun sisävuorolla saamatta kuitenkaan Kempeleen pitävän ulkopelin puristuksessa juoksutiliään auki. Kempele taas aloitti ensimmäisen sisävuoron hieman vahvemmasti ja tekikin koko jakson juoksusaldon täyteen heti kerralla. Ensimmäisen vuoroparin jälkeen siis tilanne Kempeleelle 2-0. Seuraavat vuoroparit meni molempien joukkueiden osalta varsin ulkopelipainotteisesti. Jakson ainoa lisäjuoksu lyötiin Kankaanpään toimesta neljännen vuoron aloittavalla. Pienestä Kankaanpään kavennuksesta huolimatta ensimmäinen jakso siis Kempeleeseen juoksuin 2-1.

Kempele-Kankaanpää 27.5.2015

Toinen jakso meni pitkälti samoissa tunnelmissa ensimmäisen jakson kanssa. Ensimmäinen vuoro päätettin 0-0 molempien joukkueiden tehdessä toisessa vuorossa kaksi juoksua. Tilanteita syntyi kummallekin joukkueelle hyvin harvakseltaan, ja silloin kun kotiutusyritys saatiin aikaiseksi, piti raikas vastatuuli huolen siitä, että juoksut jäivät syntymättä. Toisen jakson ratkaisu syntyi vasta Kempeleen neljännessä sisävuorossa Linda Kukkohovin lyödessä jakson ratkaisevan 3-2 voittojuoksun. 

Näennäisen tiukoista lukemista huolimatta ottelua ei voi kuitenkaan pitää todellisena jännitysnäytelmänä. Kotiutustilanteita syntyi harvakseltaan ja juoksuja sitäkin harvemmin. Kempele oli kuitenkin läpi ottelun hieman enemmän kuskin paikalla ja täydet kolme pistettä jäi voiton myötä siten ansaitusti Kempeleesen

Ottelussa Kempeleen ykköspalkinnolla palkittiin Linda Kukkohovi ja 2. palkinnolla Sarita Heikkinen. Kankaanpän palkitut Taiju Ollila 1. palkinto, ja Ella Kaasinen 2. palkinto