Illan hahmo Iiris Puskala lyöntivireessä

Kempeleen Kiri ja Seinäjoen Maila-Jussit pelasivat jännittävän ja viihdyttävän kamppailun. Ottelun ratkaisua haettiin pitkän kaavan kautta kotiutusyöntikilpailusta. Ottelun ensimmäinen jakso meni kotijoukkueelle niukasti 3-2. Toisen jakson vei nimiinsä puolestaan vierasjoukkue Seinäjoki juoksuin 3-4.  Supervuoro  päättyi tasalukemin 0-0. Kotiutuslyöntikilpailussa Kempele näytti vieraille, mistä kotijoukkue on tehty, ja kuittasi ottelun itselleen jaksoin 2-1.

Kempele sai otteluun hyvän lähdön ja kolmeen ensimmäiseen vuoroon joukkue paukutti juoksun per vuoropari tahtia. Tahtipuikkoa heilutti Iiris Puskala lyömällä kaikki kotijoukkueen avausjakson juoksut. Ensimmäinen juoksu tuli kakkospuolen välilyönnillä. Kotiin kiiti Essi Kylli. Toisen juoksun Iiris löi kakkospussista, jolla kotiin juoksi Henna Tähtilä. Kolmannella kotiutuksella Iiris löi Essi Kestin kolmospussista kotipesän turvaan. Jakso näytti menevän Kirille, mutta Seinäjoki kipusi taistelemaan jaksovoitosta Aino-Kaisa Mantereen sekä Riina Kerolan lyömillä juoksuilla viimeisessä vuorossa. Etukentän Essit Kylli ja Kesti tekivät vastustajan aikeet tyhjiksi ja Kempele sai juhlia ensimmäisen jakson voittoa.

Toisellakin jaksolla niskan päällä

Kempele piti toisen jakson alussa Seinäjoen nollilla ja pääsi omalle tasoittavalleen yrittämään juoksujen tekoa. Aikeet eivät jääneet yrityksiksi, vaan illan kuningatar Iiris Puskala löi illan neljännen juoksunsa kolmospussista. Kotiin juoksi Henna Tähtilä. Kempele karkasi kahden juoksun johtoon, kun Tiia Valtanen iski välilyönnillä Sarita Heikkisen kotipesään.

Seinäjoki kavensi Riina Kerolan välilyönnillä toisessa vuorossa. Kempele jäi hyvistä painostuksista huolimatta juoksuitta toisessa ja kolmannessa vuorossa. Seinäjoki käytti etsikkoaikansa kolmannessa vuorossa. Riina Kerola löi jälleen välilyönnillä tasoitusjuoksun. Laura Nurmelan kolmosjatkeen lyönti karkasi kolmoskoppari Jenna Hakkaraisen räpylän alta kahden juoksun arvoisesti. Juoksut riittivät jaksovoittoon, vaikka Kempele pääsi kaventamaan neljännen tasoittavallaan. Linda Kukkohovi kotiutti Jutta Myllyniemen Seinäjoen pienoisella avustuksella.

Kempele aloitti supervuoron upeasti ja piti Seinäjoen tiiviillä ulkopelillä nollissa. Oma superin tasoittava oli myös hankala, joten ratkaisua haettiin kotiutuskisasta asti. Seinäjoki sai tehtyä kaksi juoksua Aino-Kaisa Mantereen sekä Saara Suomalaisen lyömänä. Kempele ei tästä lannistunut, vaan tuli takaa rinnalle ja ohitse kolmella ensimmäisellä parillaan. Ensin Linda Kukkohovi kotiutti Essi Kyllin kolmospussiin menneellä lyönnillä. Sarita Heikkinen paukautti Seinäjoen koppareiden kautta Henna Tähtilän kotipesän turvaan. Ratkaisevan voittojuoksun pääsi itseoikeutetusti sivaltamaan Iiris Puskala välilyönnillä. Jutta Myllyniemi sai kunnian tuoda juoksun.

Palkintoraadin tehtävä oli helppo ykköspalkittujen osalta. Seinäjoen Riina Kerola löi ottelussa 3 juoksua. Kempeleen Iiris Puskala pisti kaksi juoksua paremmaksi viidellä kotiutuksellaan. Seinäjoen kakkospalkittu oli hyvin kärkenä edennyt Netta Rummukainen. Kempeleen kakkospalkinto ojennettiin erinomaista vaihtopeliä pelanneelle Essi Kyllille.

Kempele voitti ottelun kolmostilanteet 17-12. Kempeleen pelit jatkuvat tulevana keskiviikkona Oulussa, kun kauden ensimmäinen paikallistaisto alkaa klo 18.00 Raksilassa.

Kuvakooste ottelusta: täällä

 Kuva: Markku Kovalainen

Tags: #pesis, , #muntiimi