Kirin hiihtojaoston kausi päätettiin mukavissa tunnelmissa Kirkonkylän koulun ruokalassa 3.5.2017. Paikalle oli tullut yhteensä lähes 50 kiriläistä; hiihtäjiä, heidän huoltajia sekä sisaruksia. Tilaisuus aloitettiin nauttimalla tuoreita munkkeja mehun ja kahvin kera. Ohjelmassa oli myös menneen kauden yhteenvetoa sekä sanoin että kuvin.

Mennyt kausi oli kaikin puolin onnistunut, sillä hiihtojaoston toiminnassa oli mukana 25 nuorta hiihtäjää. Aloitteleville 6 - 7-vuotiaille hiihtäjille tarkoitettuun hiihtokouluun osallistui lisäksi yhteensä 35 lasta. Kisailevia hiihtäjiä Kiristä löytyi 20, joista kolme osallistui vähintään 14 kilpailuun.

Parhaiten menestyi M14 sarjassa Atte Rahikkala, joka oli HS sprintissä Lempäälässä 13. Lisäksi Atte hiihti PM hopeaa Kuusamossa. Tytöistä Aliisa Kärkkäinen N10 sarjassa oli Rantalakeus Cupin sekä OHS:n sarjahiihtojen voittaja. Lisäksi Aliisa hiihti palkintosijoja myös kansallisissa kilpailuissa. Erityispalkinnot jaettiin vielä sisupussille Aappo Mustoselle, hyville harjoittelijoille Topias Mälliselle ja Tytti Leinolle sekä innokkaalle kilpailijalle Niko Liuskalle.

Kilpaileminen ei kuitenkaan ole mikään vaatimus tai velvoite, Kirin hiihtojaostoon ovat tervetulleita kaikki hiihdosta innostuneet ja harrastaa voi omalla tasollaan kilpaillen tai vain hauskaa pitäen.

Hiihtoharkkoja pidetään vielä toukokuussa kolme kertaa, ja toiminta jatketaan taas koulujen alettua. Kesällä on hyvä tilaisuus osallistua vaikka Kirin yleisurheilukouluun, käydä suunnistamassa tai frisbee-golfaamassa. Mukavaa kesää kaikille ja muistakaa liikkua! Kiitos mukavasta kaudesta!


Terveisin KeKin hiihtovalmentajat ja hiihtojaoston väki!

 

KeKin hiihtokauden päätöstilaisuus 3.5.2017 kuva Ari Rahikkala 1

Kuva Ari Rahikkala

 

Joomla templates by a4joomla