MYP KeKi-Imatra: Imatra antautui täysin

20.5.2012 KeKi-Imatra 2-0 (10-0, 4-0)

KeKin palkitut: 2. Sami Lassila, 1. Jarmo Viittanen, Kentän paras Juha-Matti Ranta

Imatran palkitut: 2. Antti Räikkönen, 1. Ville Liukku 

Ottelutilasto. Pelaajakohtainen pelitilasto. Iiron peliselostus alla.

 

Kotiavauksesta kolme pistettä

 

Kempeleen Kirin miesten ykköspesisjoukkue avasi kotipelit ykköspesiksessä vakuuttavalla voitolla Imatran Palloveikoista. Kirin puhtaan voiton takuuna olivat hyvin toteutettu pelisuunnitelma, tiivis ulkopeli ja kapteeni Juha-Matti Ranta.

 

Ottelun ensimmäinen vuoropari osoitti suunnan koko ottelulle. Kotijoukkueen kärki värkkäsi palottomana kahdella lyönnillä yhteensä kolme juoksua. Imatra hätyytteli Kirin ulkopeliä kolmostilanteen arvoisesti vain ottelun ensimmäisessä ja viimeisessä vuoroparissa. Kiri jatkoi hyvää kotiutuspeliä läpi jakson ja nuiji alistuneen vastustajan lopulta tekonurmen routarakoon lukemin 10-0.

Juha-Matti Ranta kotiutti ottelun aikana peräti neljästi ja Jarmo Viittanen onnistui yhteensä kolme kertaa. Muuten Kirin onnistumiset mailan varressa jakautuivat laajasti koko joukkueelle Jarkko Hyryn kotiuttaessa kahdesti ja Mikko Korjosen, Sami Lassilan, Iiro Åmanin, Ossi Meriläisen sekä Aki Hanhelan onnistuessa kerran.

 

Toisen jakson alku näytti hetken siltä, että IPV pyristelisi mukana ottelussa, mutta kotijoukkue onnistui kääntämään Ercoma-vuoroparin lopulta onnistumiseksi kotiuttamalla neljä kertaa kahden palon tilanteessa. Ulkopelin jatkaessa tiivistä esitystä Kaakkois-suomalaiset saivat poistua kotimatkalle ilman ainuttakaan tehtyä juoksua koko ottelussa. Tästä piti viimeisessä vuoroparissa huolta Mikko Korjonen venyttämällä ottelun upeimman yksilösuorituksen lähes varmalta näyttäneeseen kakkospuolen välilyöntiin.

 

Kirin pelin taso on hieman aaltoillut alkukaudesta, mutta pelinjohtaja Janne Anttila oli joukkojensa otteisiin tänään tyytyväinen. ”Pidimme tänään hyvin kiinni sovituista asioista. Välillä vieläkin tuli pieniä suoritusvirheitä, mutta kokonaisuutena joukkue pelasi tänään hyvin.” Kirin kausi jatkuu tulevana viikonloppuna vierastuplalla Lievestuoreelle ja Kuopioon. Seuraavan kerran kotisinisellä joukkue  esiintyy puolentoista viikon päästä keskiviikkona 30.5, kun vieraaksi saapuu paikallisvastustaja Lippo Pesis.

 

Lehdistötilaisuudessa KeKin pj Janne Anttila ja kentän paras Juha-Matti Ranta sekä Imatran 1. palkittu Ville Liukku ja pj Petri Pulliainen. Kuvat Markku Kovalainen.

Pelitilannekuvia (327 kuvaa). Kuvat Matti Kangas.